Koulukuljetukset
Oppilaan kuljetus omaan lähikouluun järjestetään peruskoululain ja -asetuksen sekä kunnan erikseen tekemien päätösten mukaisesti.
Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Perusopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi.
Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta tai jos oppilas saa 17 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta , saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia.
Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. (Perusopetuslaki 32 §)
Koulutuslautakunta on päättänyt, että perusopetuslain lisäksi Jokioisten kunnan koulutoimen koulukuljetuksissa noudatetaan seuraavia periaatteita:
* jos oppilas otetaan muuhun kuin perusopetuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun (lähikoulu), niin huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta ja saattamisesta aiheutuvista kustannuksista
* koulumatkan pituuden perusteella maksuton koulukuljetus myönnetään esioppilaille ja 1.-3. luokan oppilaille, mikäli koulumatka on yli kolme kilometriä ja 4.-9. luokan oppilaille sekä lisäopetusoppilaille, mikäli koulumatka on yli viisi kilometriä
* maksuttoman koulukuljetuksen piirissä olevan oppilaan matka kotoa kuljetusreitin varteen pysäkille tulee esioppilaalla olla korkeintaan yksi kilometri ja 1.-6. luokan oppilailla alle kaksi kilometriä
* maksuton koulukuljetus voidaan myöntää myös osaksi lukuvuotta
Koulumatka mitataan lyhintä, ympäri vuoden jalankulkukelpoista liikenteellisesti turvallista reittiä myöten. Koulukuljetus myönnetään linja-auto- tai taksikuljetuksina. Koulukuljetusoikeutta haetaan kouluilta.
Lukuvuoden 2024-25 koulukuljetukset koulujen PedaNet -sivuilla: Paanan ja Miinan koulut