Sisältöön »
 
 

Ajankohtaista

07.09.2021

Kunnanhallituksessa 6.9.2021 päätettyä


Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 6.9.2021 mm. seuraavista asioista.   

Kunnanvaltuuston kokouksen 26.8.2021 päätösten laillisuuden toteaminen ja täytäntöönpano

Todettiin päätökset laillisessa järjestyksessä syntyneiksi ja suoritettiin niiden täytäntöönpano.

Kunnanhallituksen kokouksia koskevat periaatteet

Päätettiin kunnanhallituksen kokousaikataulusta, kokouspaikasta, kokouskutsujen ja esityslistojen toimittamisesta sekä pöytäkirjojen tarkastamisesta ja nähtävänä pitämisestä. Kunnanhallitus kokoontuu kolmen viikon välein. Esityslista on nähtävissä kunnan www-sivuilla, kuten myös pöytäkirja kokouksen jälkeen.

Kunnanhallituksen edustus lautakunnissa

Kunnanhallitus valitsi edustajakseen henkilöstölautakuntaan Satu Nurmen, koulutuslautakuntaan Jenni Viljasen, vapaa-aikalautakuntaan Niina Stenbergin ja tekniseen lautakuntaan Timo Heikkilän sekä teknisen lautakunnan lupajaostoon Petri Innon. Teknisen lautakunnan ja lupajaoston edustajat vaihtuvat valtuustokauden puolivälissä (1.6.2023) siten, että Timo Heikkilä siirtyy lupajaostoon ja Petri Into tekniseen lautakuntaan.

Yhteistyö- ja työsuojelutoimikunnan jäsenet

Yhteistyö- ja työsuojelutoimikunnan työnantajaa edustaviksi jäseniksi valittiin Jukka Matilainen, Satu Nurmi ja Emmi Romppainen. Varajäseniksi Mika T. Rantala, Sakari Raiskio ja Jenni Viljanen. Henkilöstöjärjestöt nimeävät omat edustajansa. Lisäksi toimikuntaan kuuluvat kunnan työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutetut.

Kunnan edustaja Forssan yhteislyseon johtokuntaan

Jokioisten kunnan edustaksi Forssan yhteislyseon johtokuntaan valittiin Sirkku Aalto ja varaedustajaksi Janna Stenberg.

Jäsenehdotukset Hämeenlinnan kaupungin pelastuslautakuntaan

Päätettiin esittää Jokioisten kuntaa edustaviksi jäseniksi Rami Lehtistä ja Timo Heikkilää. Jäsenet valitsee Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto.

Hämeen liiton hallituksen varajäsen

Nimettiin Hämeen liiton hallituksen varajäsenehdokkaaksi Minna Lax. Varsinainen jäsen tulee Forssasta.

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymäkokousedustajat

Valittiin syyskuun yhtymäkokoukseen Jokioisten kuntaa edustamaan Jorma Hacklin, Rami Lehtinen ja Kirsi Räisänen.

Verovarojen tilitykset

Merkittiin tiedoksi selvitys kunnan verovarojen tilityksistä ajalta 1.1. – 31.8.2021. Verotilitykset ovat elokuun loppuun mennessä 1 015 435 euroa edellisvuotta suuremmat.

Hevosopiston yhtiökokousedustaja ja hallituksen jäsen

Valittiin kunnan edustajaksi Hevosopisto Oy:n yhtiökokouksiin Ursula Mansikka. Lisäksi päätettiin ehdottaa, että Jokioisten kuntaa edustavana yhtiön hallituksen jäsenenä jatkaa Jukka Matilainen.

Vuoden 2022 talousarvio ja vuosien 2022-2024 taloussuunnitelma

Kunnanhallitus antoi hallintoelimille vuoden 2022 talousarvion ja taloussuunnitelman laatimista koskevan ohjeistuksen. Lähtökohtana on talousarvion maltillinen laadinta, joka perustuu nykyisiin veroprosentteihin ja voimassa olevaan kuntastrategiaan. Kokonaisinvestointien määrä pidetään kohtuullisena suhteessa kunnan poistomäärään. Talousarvioehdotukset valmistelaan 15.10.2021 mennessä.

Paineviemärin rakentaminen Myllytien teollisuusalueelta Forssaan

Päätettiin teknisen lautakunnan ehdotuksen mukaisesti hyväksyä 6.8.2021 päivätty rakennussuunnitelma, esittää kunnanvaltuustolle varattavaksi vuoden 2021 talousarvion investointiosaan 225 000 euron määräraha paineviemärin suunnittelua ja rakentamista varten sekä vuoden 2022 talousarvion investointiosaan 200 000 euron määräraha rakennustöiden loppuun saattamista varten. Lisäksi oikeutettiin tekninen osasto hoitamaan urakan kilpailutus.

Rakennettavalla paineviemärillä parannetaan alueen yritysten toimintaedellytyksiä ja varmistetaan Jokioisten sekä Humppilan jätevesien käsittelyä.

 

7.9.2021

Jokioisten kunnanhallitus, lisätiedot: mika.rantala(at)jokioinen.fi


 

Lisätiedot

Jokioisten kunta
Keskuskatu 29 A
31600 Jokioinen

Kunnanvirasto on suljettu koronatilanteen vuoksi toistaiseksi. Asiointi puhelimitse, sähköpostitse tai kirjeitse, tarvittaessa voi sopia tapaamisesta. (Kunnanvirasto on normaalitilanteessa avoinna
ma klo 9.00-16.30
ti-pe klo 9.00-15.00)

Virallinen sähköpostiosoite
jokioisten.kunta(at)jokioinen.fi

Henkilöhaku
(luottamushenkilöt ja henkilöstö) Sähköposti
etunimi.sukunimi(at)jokioinen.fi

Faksi
03 4384 025